taustatietoa:
ikä: 20v
diagnoosit vuosien varrelta: vaikea masennus. vaikea psykoottistasoinen masennus. dissosiaatiohäiriö, pakkoneuroosihäiriö, anoreksia, bulimia.

noni ja sit asiaan. eli syömishäiriöön sairastuin melko tasan 2 vuotta sitte. sillo painoin 60kg. siitä laihduin kahessa kuukaudessa 40 -kiloseks. jouduin nopeesti osastolle ja siellä lihottivat 10kg puoles vuodessa. laihduin taas ja jouduin uuestaa osastolle. siitä tuli kierre. no, sit jossai vaihees en vaa enää jaksanu laihuttaa. aloin syömää. syömää ku sika. oksentelin paljo ja paino pysy kurissa. mut sit lopulta en jaksanu enää ees oksentaa. söin vaa. söin ja söin. sen ansiosta painan nyt lähemmäs 70kg. 69,5 jos tarkkoja ollaan. eli oon lihava. oikeesti, en vaa mielessäni. pituutta tosiaa on hurjat 165cm. BMI siis 25,3. eli lievä ylipaino.

karu totuus iski eile niin pahasti vasten kasvoja et tuli taas kauhee laihtumisentarve. se pieni anorektinen minä nosti päätään. pakko laihduttaa puolet painosta pois. ja mahollisimman nopeesti. elikkä urakkaa ois eessä sellasen 35 kilon verran. mut ku ajattelen itteeni 35 -kilosena keijukaisena ni saan ihan hirveesti voimaa laihduttaa ja olla syömättä. tänääki menny alas vaa kaks kuppii mustaa kahvii.

oon nyt niin innoissani ku ajattelen tätä kaikkee, sitä et elän päivät kahvilla, rääkkään itteeni jumpalla, käyn joka aamu vaa'alla ja huomaan laihtuneeni taas vähän ja sitä et kaupan pienimmät vaatteet menee taas päälle. ah ihanaa, voi sitä euforiaa minkä laihtumine tuo tullessaan.

nojoo, tiiän etten oo sen onnellisempi laihana ku läskinäkää. enkä nää itteeni laihana sit ku sitä oikeesti oon. tää kaikki on koettu ja todistettu. mut täl hetkel se vaa tuntuu niin uskomattoman ihanalta ajatukselta. se et oon taas joskus laiha, elän unelmaani. BMI 13 kuulostaa niin taivaallisen ihanalta. ja siihe on päästävä ens kesää mennessä.

tässä blogissa tosiaa kerron tästä anailusta ja laihduttamisesta. siitä miten edistyn ja mitkä on fiilikset.

so, welcome to my analife!